Kaksi kertaa kaksi: kun kaksi tekijää kirjoittaa samaa tarinaa
Kahdestaan työskentely ei ole automaattisesti yksi plus yksi. Kun kahdella motivoituneella ihmisellä on sama tarina, erimielisyydestä tulee voimaa. Ajatuksia yhteistyöstä, rehellisyydestä ja valtataistelusta.
Kahdestaan tekemisestä sanotaan usein, että kaksi ihmistä saa aikaan enemmän kuin yksi. Mä en usko, että se menee ihan noin suoraviivaisesti. Kaksi ihmistä voi olla tasan yksi plus yksi. Joskus vähemmänkin.
Mutta silloin kun synergia toimii, laskutoimitus vaihtuu. Yksi plus yksi on kaksi. Kaksi kertaa kaksi on neljä. Samat kaksi ihmistä, mutta tulos on tuplasti isompi.
Yhteinen tarina on tärkeämpi kuin motivaatio
Mä en usko, että tärkeintä on motivaatio. Tärkeintä on se tarina, jonka molemmat haluaa kirjoittaa. Kun se on yhteinen, motivaatio tulee siitä itsestään.
Kun kaksi ihmistä haluaa oikeasti tehdä saman jutun, kummankaan ei tarvitse vetää toista perässä. Ei tarvitse aamulla miettiä, miten saisi toisen innostumaan tästä päivästä. Se into on jo valmiina.
Tämä kuulostaa pieneltä asialta, mutta se vapauttaa tosi paljon energiaa. Jos puolet ajasta menee siihen, että pidät toisen mukana, sulle jää puolet tekemiseen. Kun ei tarvitse, kaikki menee itse työhön.
Ja se näkyy. Viesti tulee illalla, koska toinen keksi jotain eikä malttanut odottaa aamuun. Ei kukaan pyytänyt sitä.
Yhteinen tarina ei tarkoita samaa elämää
Mä en tarkoita yhteisellä tarinalla sitä, että pitäisi haluta samoja asioita kaikessa. Toinen voi haaveilla hiekkarannasta ja palmuista. Toinen haluaa järviä ja kuusimetsää. Ei sen tarvitse olla sama.
Se yhteinen tarina on jotain muuta. Halu tehdä hienoja asioita. Tarjota asiakkaalle palvelua, josta itsekin olisi ylpeä. Ja menestyä siinä, mitä tekee.
Kun se on yhteinen, muut erot ei paljon haittaa. Ne voi olla jopa hyödyksi, koska kumpikin tuo mukanaan eri paikat, eri ihmiset ja eri tavan katsoa asioita.
Ajatusten puutarha alkaa sykkiä
Edellisessä kirjoituksessa mä vertasin ajatusta siemeneen, joka tarvitsee valoa ja vettä. Kahdestaan tehdessä sitä puutarhaa hoitaa kaksi ihmistä.
Toinen heittää puolivalmiin ajatuksen. Toinen tarttuu siihen ja vie sen suuntaan, jota ensimmäinen ei olisi ikinä keksinyt. Sitten se palaa takaisin, ja siihen tulee taas jotain lisää. Hetken päästä kumpikaan ei oikein muista, kenen idea se alun perin oli.
Musta se on hyvä merkki. Silloin idea on kasvanut isommaksi kuin kummankaan alkuperäinen ajatus.
Eri mieltä saa olla, ja pitääkin
Tässä kohtaa moni ajattelee, että hyvä työpari on sellainen, jonka kanssa ollaan samaa mieltä. Mä ajattelen melkein päinvastoin.
Jos kaksi ihmistä on kaikesta samaa mieltä, toinen heistä on vähän turha. Ainakin siinä mielessä, ettei hän tuo mitään, mitä toisella ei jo olisi.
Hyvä erimielisyys on rehellistä. Sanotaan suoraan, että mun mielestä tämä pitäisi tehdä toisin. Miten tämä hoidetaan, missä järjestyksessä, mikä on se taso, johon pyritään. Ei kierrellä, eikä nielaista omaa mielipidettä vain siksi, että päivä menisi kivemmin.
Mutta se rehellisyys ei saa olla voittamista. Kysymys ei ole siitä, kumman idea on oikea. Kysymys on siitä, miten me päästään siihen parhaaseen lopputulokseen, ja ymmärretäänkö me, mitä kumpikin pystyy siihen tuomaan.
Vaikka asiakkaan sivuston rakenteessa. Mä voin olla varma, että tietty osio pitää nostaa ylös. Toinen voi olla yhtä varma, että se sekoittaa koko sivun. Jos me molemmat vaan puolustetaan omaa kantaa, toinen voittaa ja toinen jää hiljaa harmittelemaan. Jos me kysytään, miksi toinen näkee asian noin, siitä löytyy usein kolmas vaihtoehto. Ja se on yleensä parempi kuin kumpikaan alkuperäinen.
Tästä se kaksi kertaa kaksi syntyy. Erimielisyys hoidetaan positiivisella tavalla, toista ymmärretään, ja kummankin osaaminen kertautuu eikä vain summaudu.
Kun siitä tulee valtataistelu
Sitten on se toinen puoli. Jos jokainen erimielisyys muuttuu siksi, kuka tässä päättää, energia menee aivan väärään paikkaan.
Valtataistelu näkyy pienistä asioista. Toisen ehdotusta ei oikeasti kuunnella, vaan odotetaan omaa vuoroa. Päätöksiä tehdään selän takana, koska niin on helpompaa. Oma idea pitää saada läpi, vaikka se ei olisi enää edes paras.
Silloin ollaan taas yksi plus yksi. Kaksi ihmistä tekee töitä samassa paikassa, mutta ei yhdessä. Teho ei ole kovin merkittävä, ja usein se on vielä huonompi kuin jos kumpikin tekisi omaa juttuaan.
Kaksi kertaa kaksi ei synny itsestään
Mä en usko, että on pelkkää tuuria osua oikean ihmisen kanssa samaan projektiin. Pitää tietysti olla se yhteinen tarina. Mutta sen lisäksi pitää haluta ymmärtää toista, myös silloin kun ärsyttää.
Kun ne kaksi asiaa on kunnossa, erimielisyyksistä tulee polttoainetta eikä kitkaa. Ja silloin kaksi ihmistä saa aikaan jotain, mitä kumpikaan ei olisi yksin tehnyt.
Se on mun mielestä yksi suurimmista voimista, mitä tekemisessä voi olla.